KILTIN YÖN LAHJAT (WSOY 1998)
”Mörön kirja etenee tehokkaasti. Turhanpäiväisiä ei märehditä, ketään ei säälitä eikä lauseeseen jäädä makaamaan. Kiltin yön lahjat antaa tunteen kokonaisesta, yhteisestä ja jopa ymmärrettävästä maailmasta, mikä on enemmän kuin muilta ilmaisun ja tiedotuksen välineiltä − usein jopa kirjoilta uskaltaa vaatia. Se ei vastannut odotuksia, se on jotain muuta, se on yllätys.”
− Runeberg-palkinnon perusteluista
”Mari Mörön romaani on ilahduttava tapaus. Sen eri äänet, ihmiset, arki ja sattumukset kulkevat luontevasti, herkästi, monien vivahteiden ja yksityiskohtien kautta eläen.”
− Kristina Carlson, Suomen Kuvalehti
"Kirjailija Mari Mörön kirjailijan jälki on monipuolista, kirjallisuudenlajeja ja tyylejä kaihtamatonta. Hän on kirjoittanut nuortenkirjoja, novelleja, kuunnelmia ja romaanin Kiltin yön lahjat, jonka lukukokemuksesta tämä tunnustus kumpuaa. Se on sumeilematon nyky-Suomen ja lähiön kuvaus, realistisesta virityksestään huolimatta se ei kompastu alleviivaukseen eikä maailmankuvansa tyrkytykseen. Sen näkökulmatekniikalla vyöryvä kerronta virittyy todella koskettavasti sekä lapsen että luuserin maailmaan."
− Taiteen Nuori Suomi -palkintoperustelut
KÄRPÄSEN KOULU (WSOY 2005)
"Keskitetystä muodostaan huolimatta Kärpäsen koulu kurottautuu usempaan suuntaan. Se on tragikoominen kehityskertomus henkisestä sivuluisusta, joka vei keski-ikäisen miehen oman elämänsä sivulliseksi. (...) Samalla Kärpäsen kouluon myös niukkaeleinen satiiri taiteesta ja taideinstituutiosta − molempiin pesiytyneestä pöllöydestä. Mörö puhuu taiteen vieraantumisesta taiteesta ja taiteen välineitämisestä. Taide on muuttunut omassa elämänpiirissään sivulliseksi. Taide lyhyt, taideinstituutio pitkä. (...) Romaanissa taide ja elämä kohtaavat ironisesti toisensa eräänlaisina äärimmäisinä pakopaikkoina, jotka hylkivät sitä, mitä niiden pitäisi edustaa. Tässä mielessä Kärpäsen koulussa on moraliteetti, hauskahko sellainen."
− Jukka Petäjä, Helsingin Sanomat
MITEN PUHUA NAISELLE (Kirjapaja 2005)
"Kirjassa ei osoitella, eikä juuri psykologisoida, mutta jokainen mies tunnistaa tilanteet, joista Mörö puhuu. Kävelylenkillä nainen pitää monologiaan ja hermostuu, jos mies ei ole valppaana keskustelun mutkissa. Mies yrittää pysyä tiukasti asiassa, mutta nainen haluaa tietää mitä mies tuntee ja miksi hän tuntee näin."
− Janne Viljamaa, Tosimies
"Enemmän kuin vastauksia, teos tarjoaa tyydytystä. Siitä voi muhkean riidan jälkeen selata esille omaan tilanteeseen sopivan vuoropuhelun ja puuskahtaa, että juuri tuollaisiahan te olette."
− Miia Honkanen, Kaleva
"Pakinoissaan Mörö käsittelee niin naisen iskemistä kuin lumenluomistakin − ja sitä, miten siitä voi saada riidan aikaan.(...) Yleisesti kirjaa lukiessa tulee mieleen, voiko naisten kanssa ikinä onnistua, sillä mahdollisten tyräysten skaala on käsittämättömän laaja. Homman voi ilmeisesti tyriä kertomalla huonoja juttuja, vääntelemällä käsiä hermostuneesti tai muulla aivan triviaalill tavalla."
− Santeri Kontinen, Polyteekkari
"Stereotypioille ja ennakkoluulloille annetaan kuitenkin reippaasti kyytiä. Puheet ovat suorasukaisia, tarkasti oivaltavia ja monipuolisia. Ymmärryksen kuilu ei suinkaan näytä ylitsepääsemättömältä. Vahvaakin itseironiaa kuullaan ohi sukupuolirajojen. Avioliitto ja muut parisuhteet ovat hallitsevana asetelmana. Niissä painaa myös kokemus, joka lisää myös suhteellisuuden tajua ja itsekritiikkiä. Työelämä on toinen painopiste. Mukana on myös juttua flirttailun tapaisista tilanteista. Toisaalta henkisen saati fyysisen väkivallan ilmiötä ei juurikaan lähestytä. Nämä ovat suhteellisen tyytyväisten ihmisten repliikkejä. Mörön tekstit eivät le kuivan opettavaisia. Ne lähtevät arkisen vuorovaikutuksen tarkkaan nähdyistä tilanteista. Asiat tehdään selviksi - samalla miettimisen arvoisiksi - kärjistyksillä, ironialla ja vuoroin ronskilla, vuoroin hiljaisella huumorilla."
− Juhani Ruotsalo, Demari
NATSAPARTIO (WSOY 2003)
"Suurta eeppistä kaarta romaanissa ei synny. Syntyypä kuitenkin sisäistyneesti kuvattu, kielellisesti varsin osaava kertomus veljeydestä. Mittelöä käydään militantilla käskykielellä, mutta voitaisiin periaatteessa vaikka perhostenkeräilyn merkeissä, kun kyse on veljesten keskinäisestä voimien koettelusta. Asehulluuden ilmapiiri viittaa tietysti muuallekin. Siinä on selvät osoittimet ihmisen ikiaikaiseen sotaisuuteen ja ikäviin addiktioihin, joita voi vain nauraa ja itkeä."
− Helena Miettinen, Savon Sanomat
"Armolahjasta puhuminen ei tunnu liioittelulta, kun ihastellaan Mari Mörön korvakuulolta kirjoittajan tavaramerkkiä. Hän tekee ihmisen puheen kuvan − oli se sitten ääntä, havaintoa tai tunnetta − harvinaisen kauniisti. Sukupuoleen ja ikään katsomatta tulos on sattuva, annetaan yksilössä pysyvä, mutta taitavasti ajasta ja tilateesta toiseen leikkaavassa tekstissä muunteleva. (...) Kehykset Natsapartion koltiaisille antaa siis sotilaallinen maailma, joka asiaa täysin tuntemattomasta siviilistä vaikuttaa testosteronin kyllästämältä, viinan ja ruudin hajuiselta hiekkalaatikolta. Aikuiset ja lapset perässä apinoiden − leikkivät samaa rauhanajan sotaleikkiä, jonka ytimessä loistaa kuriksi kutsuttu alistamisen ja nöyryyttämisen kultti."
− Mervi Kantokorpi, Helsingin Sanomat
"Tarina polveilee lapsuudesta aikuisuuteen ja takaisin. Lapsen maailmasta nousee aikuisuuden toiminta ja ajatusmaailma. Veljesten luonteet, ehkä myös isoveli-pikkuveli asetelma, muovaavat heistä kuitenkin täysin erilaiset aikuiset. Kehitys psygologisesti erittäin uskottava, samoin kirjan sivuhenkilöiksi jäävät äiti ja isoäiti. Isän uskomatonta sotahulluutta on täydellisen siviilin näkökulmasta vaikea ymmärtää. (...) Mari poimii satujensa aiheet pienistä, arkisista asioista. Ehkä juuri tarinoiden oivaltavuuden ja monikerroksisuuden takia aikuinenkin nauttii niden lukemisesta."
− Sirkka-Liisa Lehtinen, Emäntälehti
"Veljessodassa Mörö näyttää kykynsä kurkistaa kahden erilaisen miehen sisään. Erilaisuus ja lähtökohtien samanlaisuus johtaa odotettavasti räjähdykseen. (...) Mari Mörö kirjoittaa harvinaisen elävää, monimielistä kieltä. Mustan huumorin rajakahakat jäävät vaivaamaan ajatuksia. Kun lukija joutuu miettimään, kuka on hyvä, kuka paha, kuka uhri, kirjailija on onnistunut."
− Mari Viertola, Turun Sanomat
PYRYHATTU JA VIIMAPÄÄ (Tammi 2001)
"Mörö kertoo tarinansa kansansadunomaisesti. Sanakäänteet ja varsinkin tapa aloittaa tarinat tuo mieleen hölmöläisjutut ja muut kansansadut. Mörö taitaa myös tyylinvaihdokset. Jos kertojana on pieni poika, tarina on kuin pienen pojan suusta. Jos päähenkilö on aikuinen, siinä on aikuisempi maku. (...)
Tarinat ovat sattumia, poimintoja erilaisten olentojen elämän varrelta. Suurin osa ei ala sen enempää kuin päätykään sen erikoisemmin mistään, ovatpa vain tuokiakuvia satujen maailmasta. Silti ne eivät ole keskeneräisiä. Mörö irroittaa hetken mielenkiintoiseksi tuokiokuvaksi."
− Sirpa Ylönen, Iisalmen Sanomat
"On Mörön kirjassa toki nykyaikaakin. Satujen joukosta löytyy varsin modernien 'mittaukkojen' kritiikkiä, aikakapselin rakentelua ja älylakanaan puettuja digitaalikummituksia. On vara valita oma suosikkinsa."
− Raija Hakala, Pohjolan Sanomat
"Mikkeliläisen Mari Mörön ratkihauskan satukokoelman sankarikaartiin kuuluvat suomalaisen kansansaduston rakastetuimmat eläimet - karhukuoma ja kettuveijari − mutta myös joukko jo Aisopoksen vanhoista faabeleista tuttuja filosofointiin taipuvaisia sammakoita, nokkelia jäniksiä ja monia viisaita siivekkäitä. (...)
Mörön valttina on napakka vuoropuhelu ja huima fabulointikyky. Hänen satunsa ovat hengeltään samanaikaisesti ikivanhoja ja aivan uuden uutukaisia."
− Päivi Heikkilä-Halttunen, Savon Sanomat
PARHAAT PÄIVÄNI PIHALLA (Kirjapaja 2008)
”Kieli on aika värikästä. Sitä maustavat kuvailevat verbit, kuten pärpättää ja pörräillä. Ärsytyskynnyksen ylittää vain harrastajan nimitys viherturaaja, joka tuntuu rumalta ja vähättelevältä. Turaaminenhan tarkoittaa kömpelösti tekemistä, tuhraamista ja tuhertamista. Viherviirupää ei vaikuta sen paremmalta, vaan pikemmin halveksivalta. Nimityksistä viis, mutta kiinnostavaa on se, mitä kaikkea kotipuutarhuri on valmis ja kyvykäs tekemään maapalansa eteen. Ja se, kuinka palkitsevaa innokas harrastaminen on ympäri vuoden: 'Jo tammikuulla saa tähtitaivaan, helmikuussa pöllön puputuksen, maaliskuussa kaartuvan taivaan ja huikean valon − kevättä päin kurkottavan puutarhan lupauksen − siinä on jo pottia kylliksi. Eikä vielä ole päästy edes uusien multasekoitusten saati kylvösten pariin.'"
− Leena Ahlholm, Keskipohjanmaa
"Mörö elää pienessä kirjassaan kasvihuoneen, pihan ja metsän vuodenkierron ympäri ja tekee tarkkoja havaintoja muistakin elämän ilmiöistä kuin kasveistaan. Vaikka hän on moderni turaaja, joka hallitsee kierrätyksen ja siementen nettikaupan, perimmäiseksi käyttövoimaksi nousevat luontosuhde, työnilo ja kiitollisuus."
− Helena Anttonen, Etelä-Saimaa
"Puutarhahullu lukija löytää tekstistä monia samaistumiskohteita, välillä taas voi olla mielissään, ettei oma harrastus ole edennyt yhtä vakavaksi."
− K.K., Eeva
"Kirja ei ole puutarhaopas eikä tietokirja, vaikka on se vähän nitäkin, mutta ennen kaikkea se on tuokiokuvien ja tunnelmien välittäjä."
− Mirja Kuivaniemi, Ilkka
"On hyvin terapeuttista lukea Mörön hillittömästä puutarhainnostuksesta. Hän kirjoittaa luistavasti ja on täysin hyväksynyt oman pakkomielteensä."
− Marja-Liisa Lappalainen, Ilta-Sanomat
"Kolumninomaisista teksteistä koostuva kirja alkaa talvisesta kompostista ja päätyy joulukuusimietelmiin. Väliin mahtuu kokonainen sarja pieniä helmiä, vai pitäisikö sanoa kukkia. Tekstit ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, joissa on sekä käytännön puutarha-tietoa että puutarhan hoidon ja kasvien kasvatuksen filosofiaa. Kaikessa on mukana kokeneen kasvattajan maanläheistä realismia. Samalla kirjoittaja kuitenkin avaa näkymiä myös fengshuihin ja peribrittiläiseen vanhaan puutarhakulttuuriin. (...) Kirjan opetuksiin uskova välttää monta aloittelevan viherturaajan virhettä. Eikä puutarha ole koskaan valmis, siinä riittää puuhaa ja iloa loputtomiin."
− Sirkka-Liisa Lehtinen, Turun Sanomat
"Mörön valloittavat esseet puutarhaihmisen arkipäivästä ovat kaikille viherturaajile tuttua. Pöly, kivikovat pampulat, siivekkäät hiutaleet ja himpulat eli siis erilaiset siemenet tarjoavat niin Mörölle kuin muille kanssaihmisille loputtomia mahdollisuuksia, myös ilmaisullisesti."
− Mia Grönstrand, Uusimaa
"Yllättäen ei niin puutarha-asioista kiinnostunut lukija tulee imaistuksi mukaan. Päällimmäiseksi ajatukseksi nousee, miten joku viitsii nähdä niin paljona aikaa ja vaivaa. Mutta kylä oppiakin on tarjolla paljon, jos edes jotain niksejä voisi soveltaa omassa puutarhassa. Ja ellei viitsi, voi lukemisen kautta kokea harrastuksen antoisat ja kurjemmatkin puolet."
− Outi Lindqvist, Forssan Lehti
"Lasten- ja nuortenkirjoistaan tunnetuksi tullut Mari Mörö on hyvä esimerkki myös nykyisin suositusta puutarhakirjoittamisesta. Gardening writing on kirjallisuuslaji, jota asiaan vihkiytymättömät harvoin tajuavat. Mitä järkeä on kirjoittaa siitä, minkä taimen tai siemenen maahan panee, mitä sille sitten tapahtuu tai millaista on rakentaa viherhuone, kun ikkunat ovat teillä tietymättömillä, ja työmiehet odottavat tumput suorina? Se, jonka sydän on lämmennyt mullan möyrimiselle, ymmärtää oikein hyvin. (...) Multaan pitää jo rakastua eläessään. Mari Mörö sanoo ymmärtävänsä vuosi vuodelta paremmin sitä kahdeksankymppistä tarhuria, joka vakuutti: älkää pyytäkö minua mihinkään. Niin kauan kuin pystyn asumaan kotona ilman apua, jokainen päivä poissa puutarhastani on suunnaton uhraus."
− Marja Kuparinen, Kirkko & Kaupunki
"Mari Mörön kirja on hurmaava yllätys, joka valaisee sydäntalvea. Mörö vie lukijansa puutarhaan, joka on täynnä persoonallisuuksia. (...) Kirja ennen kaikkea kertomus intohimosta: tälläistä on elämä, jos on hurahtanut puutarhahoitoon − ja se tuntuu ihanalta elämältä, ainankin lukijasta, joka asuu keskellä kaupunkia ja jolla on parin neliön kokoinen parveke."
− Ulla Janhonen, Anna
PAIKKAA JA MIELTÄ (WSOY 2008)
"Juhta on kestävä peräkärry, juhtaiskät taas eronneita miehiä, jotka tilittävät netissä tuntojaan vertaisilleen.
Yksi heistä on Mari Mörön romaanin Paikkaa ja mieltä (WSOY 2008) toinen kertoja, Hukkila, pihatyöntekijä.
Eronneiden naisten äänenä on Krisu, kireä ja kiireinen toimittaja. Hän vaalii yhden kodin mallia ja pakottaa ex-miehensä Taron ”päivystämään” lasten luokse, kun hän itse asuu väliviikot uuden miesystävänsä luona.
Mörö heittelee ajatuksia, vaan ei käy selittämään. Nokkela kerronta synnyttää juonellisesti hyvää jälkeä."
− Marjo Nevala, Kotiliesi
"Jos haluatte näkökulmaa, kutsukaa Mörö paikalle. Mari Mörön (s. 1963) kirjailijanlaatu parodioi sitä mihin suhtautuu vakavasti. Kaikkein vakavammin Mörö suhtautuu lasta ympäröivään paikkaan ja mieleen. Paikkaa ja mieltä -romaanissa sukelletaan hajoavan perheen kuvioihin ja harrastetaan armotonta perhekritiikkiä (...) Mörön tekstit sukeltavat lajista riippumatta arkisen yhteiskunta-ajattelun ytimeen. Laajoihin kuvauksiin ynnä muihin eeppisiin haukotuksiin Mörö ei näytä ennättävän."
− Irja Sinivaara, Kymen Sanomat
PATENTTI-ARVI (Tammi 2005)
"Romaanissa ei pelkästään pohdita ihmeellisiä keksintöjä, mielikuvituksen voimaa vaan myös erilaisuutta. Arvi itse ajattelee olevansa outo poika saaresta, jossa ei ole puistoja tai kioskeja. Hän saa ystävän Santusta, jolle Arvin kotimaa on satujen saari, seikkailujen maa."
− Kaisa Kurikka, Turun Sanomat
HELOKKI JA HIIRENVIRNA (Kirjapaja 2008)
"Runot antavat luonteen niin kukille kuin toukille ja muille mönkijöille. Ihanat riimit ovat oivaltavia. Ne vievät pikkuisen retkelle ihmettelemään luonnon kauneutta ja kesän ihmeitä. (...) Tässä kirjassa katsotaan pintaa syvemmälle ja pian toukalla tai orvokilla on jo oma tarinansa kerrottavanaan."
− Sonja Orupabo, Askel
"Jos kaupunkilaisneiti 5 vee haluaa kuulla filosofisen toukkarunon parin viikon ajan päivittäin ja ratkeaa joka päivä kerran nauruun, luontolorukirjan on pakko olla hyvä."
− Meidän Perhe
