Kukkasuutarin sielu - kansikuva

KUKKASUUTARIN SIELU (Parafraasi 2015)

Kukkasuutarin sielu on puutarhakirja sen varsinaisessa merkityksessä. Teos avaa portit Mikkelissä sijaitsevaan Mörönperän monipuoliseen ja laajaan puutarhaan. Kukkasuutarin sielu on lastattu kuvilla ja tarinoilla. Kirja on tarkoitettu kaikille puutarhan ja jutustelun parissa viihtyville. Sitä on ravittu toivolla ja tekemisen ilolla – kirjoittajan persoonalliseen tyyliin. Kirja on tekijän kuvittama.

Kirjoitan työkseni ja ajattelen elääkseni. Puutarhan paikka on niiden välissä.

Näyteluku Kuka kukimmassa onkaan on luettavissa Vapaasti versoo -blogissa.

Näyteluku Kukkasuutarin sielu aukeamittain valmiista taitosta: 1. aukeama, 2. aukeama, 3. aukeama.

Paratiisi - kansikuva

PARATIISI (Minerva 2011)

Jokainen tarvitsee paratiisinsa, todellisen tai kuvitellun pakopaikan maailman hälystä ja arjen huolista. Joskus se on vain illuusio täydellisestä rauhasta, hetkittäin löytyvä mielen keidas, jossa on helppo olla onnellinen.

Valokuvaaja Petri Volanen löysi paratiisinsa suolta, jota hän on kuvannut vuodesta 2004. Henkeäsalpaavan hienoihin kuviinsa hän on vanginnut suoluonnon taianomaisen kauneuden. Niistä välittyy luonnon mieltä hivelevä hiljaisuus, rauha ja tasapaino.

Mari Mörö on jäljittelemättömään tapaansa pukenut ohikiitävät onnen ja oivalluksen hetket sanoiksi.  Paratiisi on mielentila, sisäinen kokemus harmoniasta ja täydellisestä läsnäolosta.

Hurmaava teos sopii erinomaisesti lahjaksi.

On monenlaista lujuutta.
On puun lujuus: ajallaan se kasvaa mittaansa.
On maan lujuus: se antaa kasvun vuoksi kaikkensa.
Ja on ajatusten lujuus: löytää kaikesta tarkoitus.

Vapaasti versoo - kansikuva

VAPAASTI VERSOO (Kirjapaja 2010)

Kärhömatkailua, puutarhan syntymäpäivät ja Mörönperälle adoptoidut kasvipienokaiset. Viherturaaja katselee maailmaa kasvien korkeudelta, mikä tarjoaa oivallisen perspektiivin myös ihmiseloon. Yksi tykkää yllätyksistä, toinen omistautuu yhdelle asialle, kolmas rakastaa traditiota – ei väliä, kunhan pyrkimys on omannäköinen. Epätietoiselle aloittelijalle fuusioretro voi tosin olla pihamaalla varmin vaihtoehto, ja asennetta, sitä viherturaaja tarvitsee kottikärryjen merkistä riippumatta.

Mörönperällä turaajalle oppia tarjoavat kasvikunnan ihmeiden lisäksi nyt myös eläimet: kotitarvekanalan kanat ja kesävieraiksi saapuneet lampaat. Mikäpä on turaajan rientäessä pihamaalle, kun Gilbert-kukko on kajauttanut aamukiekaisun ja lammaslauma laulaa heräämisen ilosta. Paratiisillinen päivä kasvun palveluksessa voi jälleen alkaa.

Luovuuden areenana puutarha on vertaansa vailla. Me kierrätämme, peuhaamme ja pyöritämme, loihdimme uutta ja siinä sivussa saamme vanhat asiat tuntumaan tuoreilta. Silti luonto vetää pitemmän korren. Se tekee kaiken paremmin, minkä nöyrästi ymmärrämme. Kaikki värit ja muodot, kaikki elämän miljoonat mahdollisuudet ja variaatioiden variaatiot. Kun niiden edessä pysähtyy, tietää mikä on arvokasta. Hevosvoimia emme kumarra, mutta hevosenturpapuu tai lampaankorva herkistää.

Parhaat päiväni pihalla - kansikuva PARHAAT PÄIVÄNI PIHALLA (Kirjapaja 2008)

Tehän onneksi tiedätte, kuinka puutarhoihin mennään: uteliaisuutta tuntien, hiljaa tunnustellen ja otollisin mielin. Ja sieltä tullaan – kiitollisena.

Viherturaaja on muun muassa somistaja, paahtaja, keinoemo, isännöitsijä, uittopäällikkö, hämmentäjä, vastaanottovirkailija sekä kotitarvemeteorologi. Mitä kasvien eteen ei tekisi? Turaaja taitaa puutarhanhoidon niksit eikä epäröi jakaa niitä muiden kanssa. Todellinen viherviirupää huolehtii kasvikumppaneiden yhteiselosta, hautaa banaaninkuoret ruusupuskan juurelle, kieriskelee mullassa varmistaakseen fengshuin energian virtaamisen ja saa kaupan päälle silmänsäkin mustaksi. Kaiken tämän hän tekee kärsivällisyydellä, antaumuksella ja puutarhaetiketin halliten.

Oman puutarhan hoitaminen ja puutarhaan liittyvien elämysten vaaliminen on useimmille meistä niin palkitsevaa, että voittoja ei tule miettineeksi. Jo tammikuulla saa tähtitaivaan, helmikuussa pöllön puputuksen, maaliskuussa kaartuvan taivaan ja huikean valon – kevättä päin kurkottuvan puutarhan lupauksen – siinä on jo pottia kylliksi. Eikä vielä ole päästy edes uusien multasekoitusten saati kylvösten pariin.

Melkein kaikki itää - kansikuva MELKEIN KAIKKI ITÄÄ (Kirjapaja 2006)

Se kukkii sittenkin – kasvun ihmeitä kolmosvyöhykkeellä.

Mitä tapahtuu, kun ihminen hurahtaa tosissaan puutarhan hoitoon? Silloin uuninpellillä kuumennetaan istutusmultaa, lentokoneessa matkustetaan japaninvaahtera sylissä ja sähköhammasharja saa uuden tehtävän pölytystyökaluna. Vyöhykekateus virittää pohtimaan keinoja kasvukauden jatkamiseksi, ja pian haaveissa siintelee oma orangeria. Kaikki mitä tehdään – ja se on paljon – tehdään toivon siivittämänä.

Melkein kaikki itää kertoo yhden vuodenkierron sellaisena kuin puutarhassaan viihtyvä viherturaaja sen kokee. Puutarhurivuosien myötä taito karttuu ja luulot nopeasta tuloksesta karisevat. Kasvun ihme on aina kuitenkin yhtä suuri. Siksi tosi puutarhuri ei milloinkaan kysy uhraustensa hintaa. Jalostava pakkomielle on hänelle jo opettanut, että puutarhassa kaikki on kasvun kokoista.

Toisin kuin muutama muu, en ole vuosikausiin kysynyt, onko tässä mitään järkeä. Vastaan runoilijan sanoin: minä viihtyy. Tai jotenkin tähän tapaan, kokemuksella päärmätyin sanoin: olen kalustanut mieleni toivolla, ja sen tuulisen huoneen kivijalka on puutarha.

ajankohtaista kirjailija kurssitusta puutarha  

Jo kertaalleen luodun matkimista tai sen syvimmän olemuksen kohtaamista — aivan kuten haluatte — kutsutaan inspiraatioksi. 
Idea vain muuttaa hahmoaan, oikoo itseään toisessa muodossa.
(Mari Mörö: Melkein kaikki itää)

 

© Mari Mörö & Hanna-Sisko Onnela Kaikki sivuston kuvat © Mari Mörö.
Ethän käytä sivuston kuvia ilman lupaa.